Taijiquan – lyhyemmin taiji, on vanha kiinalainen taistelulaji, joka on saavuttanut suosiota erityisesti terveysvaikutustensa takia. Sen periaatteena on luonnollinen ja virtaava koko vartalon liike, joka yhdistetään hengitykseen, sekä mielen käyttöön liikkeen ohjauksessa. Liikkeet tehdään usein hitaasti, mikä helpottaa niiden omaksumista.
Taijin lisäksi teemme qigong-harjoituksia, nämä ovat perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvia hengitys-, energia-, voimistelu- ja itsehoitomenetelmiä.
Edustamaamme tyyliä kutsutaan modernisoiduksi taijiksi erotuksena muista lajin tyylisuunnista. Pääpaino on liikesarjojen harjoittelussa, kamppailupuoli tulee esille pariharjoitusten muodossa, joita käytetään periaatteiden havainnollistamiseen.
Qigong-puolella harjoittelemme mm. Chinese Health Qigong Associationin standardoimia sarjoja. Harjoittelemme myös jonkin verran Dao Yin Yang Sheng (DYYSG)-qigongia.
Olemme Suomen Wushu-liiton jäsenseura.
Seurassamme voi harjoitella sekä taijia että qigongia.
Taijin harjoittelu alkaa peruskurssilla, joka kestää noin kolme kuukautta. Kurssit alkavat syyskuussa ja tammikuussa, mutta harjoittelussa edistytään omaan tahtiin. Harjoittelun alaikäraja on 16 vuotta. Koska taijia tehdään pitkälti hitaasti ja rennosti, sopii se hyvin myös varttuneemmille, eikä vaadi aiempaa kokemusta kamppailulajeista.
Harjoittelun aloittaminen ei vaadi muuta kuin mukavat treenivaatteet – tasapohjaisia sisäurheilujalkineita suositellaan. Varaa mukaan myös juomavesipullo. Harjoitukset ovat kerran viikossa ja kestävät puolitoista tuntia kerrallaan.
Qigongin treenaaminen on mahdollista kerran viikossa. Voit osallistua qigongiin myös taijista riippumatta. Harjoittelun aloittaminen käy milloin tahansa, eikä erillistä peruskurssia vaadita. Mukavat treenivaatteet riittävät.
Taijin peruskurssilla harjoiteltavasta Yang-tyylin 24 liikkeen sarjasta löydät esimerkkivideon täältä.
Hyvä kirja samasta sarjasta on edesmenneen päävalmentajamme Zhang Fangin kirjoittama Taiji – 24 liikettä ja niiden sovellukset käytännössä.
Suuri kokoelma videoita eri taiji- ja qigongsarjoista löytyy Virusmäen Wushun sivuilta.
Ilmoittautumiset ja kyselyt: *protected email*
• Kesän aikataulu
Siirrymme taas toukokuun alusta harjoittelemaan ulkotiloihin, Mattilanniemen nurmikolle. Treenit ovat tiistaisin klo 17.30-19.30 – alussa on noin puolen tunnin qigong-osio ja siitä jatkamme taijilla.
Lähes joka viikko pidetään myös ylimääräisiä teema-harjoituksia, näistä saa lisätietoja treeneissä, sekä whatsapp-ryhmässä. Aiheita saa myös ehdottaa.
Lisäksi kesäkuun alusta lähtien Qigong-treeniä on myös maanantaisin klo 17.30-19.00 Mattilanniemen nurmikolla. Tyylisuunta on Dao Yin Yang Shen Gong ja ohjaajina toimivat Vuokko sekä Patrik.
Kesätreenit ovat vapaamuotoisempia, ilmaisia, eikä niissä tarvitse välttämättä aiempaa kokemusta. Tervetuloa kokeilemaan!
• Kevätauden aikataulu
Syyskauden viimeiset treenit ovat sunnuntaina 21.12. Kevätkausi alkaa jatkavilla sunnuntaina 4.1. ja peruskurssilla tiistaina 13.1.
Ti klo 18.30-20.00 Peruskurssi ja jatkavat Su klo 14.00-15.00 Qigong Su klo 15.00-16.30 Jatkavien aseharjoitukset
Puistokoulu, Puistokatu 7-9, sisäänkäynti etupuolelta (soita Niitty-summeria jos tulet myöhässä) Karttalinkki
Kun päätät jäädä taijin peruskurssille tai qigong-treenaukseen, ole ystävällinen ja täytä ilmoittautumislomake ja maksa kurssimaksu (ilmoittautumislomakkeesta informoivat ohjaajat). Ensimmäinen kokeilukerta on maksuton.
Taijin peruskurssi : 100 € työssäkäyviltä. Opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 70 € (todistettava).
Vuosimaksu : 120 € työssäkäyviltä. Opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 100 € (todistettava). Oikeuttaa käymään kaikissa treeneissä, maksetaan tammikuun aikana.
Qigong : 40 € työssäkäyviltä. Opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 30 € (todistettava). Peruskurssilaisille ja jatkaville maksuton.
Kurssimaksu suoraan jaoksen tilille JYV JIGOTAI RY/TAI-JI, tilinumero FI9552900220293326. Maksun viestikenttään suoritettava kurssi (taijin peruskurssi, vuosimaksu tai qigong). Erillistä laskua ei lähetetä.
Videoitamme YouTubessa Valokuvagalleria Mietteitä Taijista blogi Wushun SM-kisojen 2010 videoita Suomen Wushu-liitto ja TerveysQigong-jaos
Yhteistyötahomme
Jyväskylän kaupungin lähitalot, Kortteliklubi Suomen Dao Yin Sheng Gong-seura (DYYSG)
Muut Suomen Wushu-liiton jäsenseurat
Helsingin Wushu ry Kuopion Taijiquan ry Oulun Taiji-seura ry Lappeenrannan Taiji hu bian ry Virusmäen Wushu ry Järvenpään Sanbao ry
Kansainväliset yhteistyötahot
International Wushu Federation, IWUF European Wushu Federation, EWUF International Health Qigong Federation, IHQF
Jigotai ry:n Taiji-jaos järjestää kevätkaudella 2026 Taijin peruskurssin (ns. standardoitu taiji). Tule mukaan opettelemaan maailman suosituinta ja laajimmalle levinnyttä taijimuotoa, Yang Taijiquanin kehoa ja mieltä yhdistävää 24:n liikkeen sarjaa. Kaksi ensimmäistä tutustumiskertaa ovat ilmaisia. Hajoituksiin voivat tulla kaikki taijista kiinnostuneet, aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Peruskurssilaisena sinulla on myös mahdollisuus osallistua ilmaiseksi sunnuntain qigong-harjoituksiin.
Harjoitukset pidetään tiistaisin klo 18.30-20.00 13.1. alkaen.
Paikkana Puistokoulu, Puistokatu 7-9, sisäänkäynti etupuolelta (soita summeria jos tulet myöhässä) Karttalinkki
Hinta: 100 euroa / 70 euroa (opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset) Ilmoittaudu sähköpostilla: *protected email*
Qigong – terveysharjoituksissa pyritään tehostamaan kehon toimintaa avaamalla tukoksia jotka estävät energian kiertoa. Useimmat qigong-sarjat on tarkoitettu terveyden ylläpitoon, mutta myös lääkinnällisiä, uskonnollisia ja taistelulajeihin liitettäviä harjoituksia löytyy paljon. Seuramme harjoituksissa pääpainona on muutaman Chinese Health Qigong Associationin standardoiman liikesarjan opetteleminen. Liikkeet ovat taijiin verrattuna helpompia, mutta tekeminen on samalla lailla hidasta ja kehoa kuulostelevaa. Ennakkoilmoittautuminen ei ole tarpeen ja harjoituksiin voi tulla myös kesken kauden.
Hinta: 40 euroa / 30 euroa (opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset); muutoin ilmainen jaoksen vuosimaksun maksaneille ja taijin peruskurssilaisille.
Harjoitukset sunnuntaisin klo 14.00-15.00 Puistokoululla, 4.1. alkaen.
Ilmoittaudu mukaan huippuseuraan!
Ilmoittaudu sähköpostilla: *protected email*
IHQF 3.duan Harrastanut taijia vuodesta 1998. Kilpailumenestysta SM-kisoissa 2006, 2010 (joukkuehopea ja -pronssi 24-liikesarjassa sekä hopea 42-miekkasarjassa ja pronssi taijiviuhkassa). Toimii opettajana taijiquan ja -jian jatkokursseilla sekä terveysqigongissa.
Harrastanut taijia vuodesta 2000. Kilpailumenestystä SM-kisoissa 2010 (joukkuepronssi 24-liikesarjassa). Toimii opettajana taijiquan ja -jian jatkokursseilla. Taustana myös Wing Tsun-lajin pitkäaikaista harjoittelua.
KWL 3.duan Harrastanut taijia vuodesta 1994. Toimii opettajana taijiquanin peruskurssilla.
Harrastanut taijia vuodesta 2000. Toimii opettajana taijiquanin peruskurssilla.
Jaoksen pääohjaajina toimivat Matti Hakala ja Jukka Ilmonen. Molemmilla on Suomen Wushuliiton (FIWUF) teknisen toimikunnan antama perus- ja jatkotason ohjaajan pätevyys. Lisäksi Matti Hakalalla on kansainvälisen terveysqigong-yhdistyksen (IHQF) antama Qigong-ohjaajapätevyys ja Harri Salmella on Kiinan Wushu-liiton (KWL) antama 3.duan-arvo sekä FIWUF:n antama perustason ohjaajan pätevyys. Peruskurssin opettajina toimivat Harri Salmi ja Eeva Kallio (FIWUF:n perustason ohjaajapätevyys).
• Email-listalle voit ilmoittautua osoitteeseen *protected email* • Aktiivitreenaajille on Facebookissa oma suljettu keskusteluryhmä, johon voit lähettää liittymispyynnön. • Whatsapp-ryhmässä viestitetään nopeasti ja lyhyesti ajankohtaiset asiat, lähetä liittymispyyntö Matti Hakalalle p. 0503504561